
Olen monipuolinen artisti, jonka työssä ja rakkaudessa yhdistyvät musiikki, laulajan työ, sirkusesiintyminen, teatteri sekä ohjaustyö. Olen tehnyt työtä taiteen ammattikentällä vuodesta 2007 lähtien ja tänä aikana tutustunut kulttuurialan monimuotoisiin rakenteisiin ja tuotantoihin monen erilaisen näkökulman sekä taiteenalan kautta. Olen toiminut tuottajana kansainvälisessä showtuotanto-yrityksessä sekä ammattiesiintyjänä maailmanlaajuisissa showproduktioissa
mm. Usassa, Arabiemiraateisssa, Turkissa, Meksikossa, Kiinassa, Intiassa, Saksassa, Turkmenistanissa, Ranskassa sekä sadoissa tapahtumissa Suomessa.
Olen tehnyt työtä myös mm. ammattinäyttelijänä Tampereen teatterin Cats-musikaalissa, toiminut lasten liikunnan ohjaajana sekä vetänyt sirkustyöpajoja aikuisille ja nuorille.
Monipuolisen taiteenalan työkokemuksen lisäksi olen valmistunut musiikkiteatterin ammattilaiseksi, ja minulla on sekä esittävän taiteen että kulttuurituottajan korkeakoulututkinnot. Olen esiintynyt, tuottanut ja opiskellut kulttuurialaa ja sen myötä oppinut ymmärtämään, kuinka taide, yhteinen tekeminen ja luovuus ovat elintärkeitä tekijöitä yhteiskunnan ja yksilön hyvinvoinnin sekä menestyksen edistämisessä.

KEVÄT 2021
17.1 - 30.5.2021
Ei tunteja:
Talvilomalla 1.3-7.3.2021
Pääsiäisenä 1.4-7.4.2021
Vappuna 30.4-1.5.2021
Helatorstaina 13.5.2021
Äitienpäivänä 9.5.2021
.png)
HINNASTO
FLOW-LAJIT ; Vanne, poi, keppi
187 € (sis.alv 10%) / Kurssi
Laskutetaan kurssin alussa sähköpostitse
Kurssi on mahdollista maksaa 1-5 erässä.
Gothic & Metal Belly Dance
187 € (sis.alv 10%) / kurssi
Laskutetaan kurssin alussa sähköpostitse
Kurssi on mahdollista maksaa 1-5 erässä.
Mukaan voit myös tulla kertamaksulla 15e/h (maksu kortilla),
edellyttäen, että kauden minimioppilas määrä tulee täyteen.
Tiedustele vapaita paikkoja sähköpostitse
Tiedustele Gothic & Metal Belly Dance-kurssipaikkoja suoraan Sadulta: raisanen.satu@gmail.com