top of page

SATU RÄISÄNEN

Lumina%20Logo%20ruksi_edited.png
satu-katrikallio-valmis-netti-5 (1).jpg

Satu "Zombieca" Räisänen on akaalainen Gothic & Metal Belly Dance artisti sekä opettaja. Hänellä on vuosien tanssitausta useista eri lajeista, mm. baletista ja nykytanssista, mutta itämaisen tanssin pariin hän päätyi vuonna 2008. Lajin naisellinen ja käärmemäinen liikekieli tempaisi mukaansa täysillä ja myöhemmin Satu päätyi Tribal Fusionin sekä FCBD:n pariin. Vuonna 2014 hän löysi oman tyylinsä ja alkoi esittämään vatsatanssia metallimusiikkiin goottiestetiikalla maustettuna. Oppinsa Satu on saanut lukuisilta kansainvälisesti tunnetuilta opettajilta niin Suomesta kuin ulkomailta ja hän haluaa oppia koko ajan lisää!

 

Satu on tunnettu dramaattisesta ja synkästä tanssityylistään, jossa soljuvat liikkeet yhdistyvät vahvoihin aksentteihin. Hän rakastaa kertoa tarinoita tanssin kautta ja kokeekin sen avulla pystyvänsä käsittelemään omia tunteitaan. Opettajana Satu on rauhallinen, mutta rento ja hän kannustaa oppilaitaan löytämään oman tapansa ilmaista itseään tanssin avulla. Oman soolouransa lisäksi Satu esiintyy myös Nashwa Belly Dancen sekä Raqs Jamilan kanssa.

OHJAUSTUNNIT

Gothic & Metal Belly Dance

Su klo 18-19

SOSIAALINEN MEDIA

  • YouTube
  • Instagram
bottom of page