Olen monipuolinen artisti, jonka työssä ja rakkaudessa yhdistyvät musiikki, laulajan työ, sirkusesiintyminen, teatteri sekä ohjaustyö. Olen tehnyt työtä taiteen ammattikentällä vuodesta 2007 lähtien ja tänä aikana tutustunut kulttuurialan monimuotoisiin rakenteisiin ja tuotantoihin monen erilaisen näkökulman sekä taiteenalan kautta. Olen toiminut tuottajana kansainvälisessä showtuotanto-yrityksessä sekä ammattiesiintyjänä maailmanlaajuisissa showproduktioissa
mm. Usassa, Arabiemiraateisssa, Turkissa, Meksikossa, Kiinassa, Intiassa, Saksassa, Turkmenistanissa, Ranskassa sekä sadoissa tapahtumissa Suomessa.
Olen tehnyt työtä myös mm. ammattinäyttelijänä Tampereen teatterin Cats-musikaalissa, toiminut lasten liikunnan ohjaajana sekä vetänyt sirkustyöpajoja aikuisille ja nuorille.
Monipuolisen taiteenalan työkokemuksen lisäksi olen valmistunut musiikkiteatterin ammattilaiseksi, ja minulla on sekä esittävän taiteen että kulttuurituottajan korkeakoulututkinnot. Olen esiintynyt, tuottanut ja opiskellut kulttuurialaa ja sen myötä oppinut ymmärtämään, kuinka taide, yhteinen tekeminen ja luovuus ovat elintärkeitä tekijöitä yhteiskunnan ja yksilön hyvinvoinnin sekä menestyksen edistämisessä.


LUMINA STUDION KEVÄT 2022

LUMINA STUDION KEVÄT
14.2.2022 - 9.6.2022
Katso tarkemmat aloitus-ja lopetuspäivämäärät kurssien kohdalta!
KESKIVIIKKO
18.00 - 19.00 Vannetekniikka / Heini (16.2-1.6.2022)
19.00 - 20.00 Poitekniikka / Dima (16.2-1.6.2022)
TORSTAI
18.00 - 19.00 Vannetanssi / Katra (24.2.2022-9.6.2022)
19.00 - 20.00 Tulipoi / Katra (24.2.2022-9.6.2022)
20.00 - 21.00 Viuhkat / Katerinka (17.2.-2.6.2022)
SUNNUNTAI
17.30 - 18.30 Gothic & Metal bellydance -alkeet (6.2.-22.5.2022)
18.30 - 19.45 Gothic & Metal bellydance -jatko (6.2.-22.5.2022)
Hinnaston ja kurssi-infot löydät kurssikuvauksista alta!
TUTUSTU LAJEIHIN JA KURSSIKUVAUKSIIN
POI
Poin pyöritys on tulinen, näyttävä ja hypnotisoiva harrastus!
Lisäksi se on myös loistava tapa liikkua, parantaa koordinaatiokykyä, keskittymistä, tasapainoa sekä pitää hauskaa. Poi on alun perin lähtöisin Maorien rituaalitansseista, mutta se tunnetaan nykypäivänä suosittuna flow-taide välineenä. Poita löytyykin monenlaisessa muodossa, joista kenties tunnetuimpana se on tuliesiintymisessä, jossa esiintyjä pyörittää käsissään kahta ketjua, joiden toisissa päissä on palava tuli. Nykypäivänä poi on myös erittäin suosittu valo- sekä jongleerausväline.
Poin pyörityksessä välinetekniikka sidotaan erilaisiksi sarjoiksi ja yhdistetään omaan persoonalliseen liikekieleen, joka muodostaa pyörittäjän oman liikevirtauksen eli Flow'n. Tyylejä onkin siis yhtä monta kuin pyörittäjiäkin.
Keväällä 2022 Lumina Studiolta löytyy kaksi poi-harjoitusryhmää: Poi-tekniikka sekä tulipoi-ryhmä.

VANNE
Tule kokeilemaan vannetanssia rennossa ja mukavassa ilmapiirissä!
Jatkuvasti suosiotaan kasvattava vannetanssi on luova tapa kehittää koordinaatiota, polttaa kaloreita, metsästää keskivartalon syviä lihaksia sekä pitää hauskaa.
Keväällä 2022 Lumina Studion kurssikalenterista löytyy sekä vannetanssin että vannetekniikan -kurssit.

GOTHIC & METAL BELLY DANCE
Gothic & Metal Belly Dance on nimensä mukaisesti vatsatanssia metallimusiikkiin goottiesteettisellä fiiliksellä maustettuna. Se on noin 1990 -luvulla alkunsa saanut vatsatanssin fuusio tyylisuuntaus, jossa teemoina ovat glitterin ja kimalluksen sijaan kuolema, draama ja kauhu. Tyylisuunnassa on myös fantasia elementtejä. Tunneilla tanssimme vatsatanssia fuusioiden hyödyntäen mm. itämaisesta tanssista ja tribal fusionista tuttua tanssitekniikkaa. Tanssilajina vatsatanssi on tunnetusti aaltomaista, värisevää ja sensuellia, mutta myöskin terävää ja aksentoitua. Lajille ominaista on isolaatiotekniikka eli kehon eri osien erottelu toisistaan. Liikekieleltään laji mielletään käärmemäiseksi, ylvääksi, mystiseksi, naiselliseksi ja luovaksi. Tämä laji sopii ihan kaikille!
Keväällä 2022 Lumina Studion lukujärjestyksestä löytyvät sekä alkeiskurssi että alkeisjatkokurssi.

HINNASTO
Vannetanssi, poi- ja viuhkakurssit
190 € / kurssi
(sis. alv 10 %)
Gothic & Metal Belly dance alkeiskurssi
165 € / kurssi
(sis. alv 10 %)
Gothic & Metal Belly dance jatkokurssi
190 € / kurssi
(sis. alv 10 %)
Jos osallistut useammalle kurssille, saat 15 % alennusta.
Maksuvaihtoehdot:
Lasku / korttimaksu /verkkomaksu
KEVÄT 2022- ILMOITTAUTUMINEN
KEVÄT 2022- YLEISET EHDOT
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittaudu kaavakkeella, joka löytyy kotisivuilta. Alle 18-vuotiaan ilmoittautumisen tulee olla huoltajan tekemä. Ilmoittautuminen on sitova. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuessaan asiakas hyväksyy Lumina studion säännöt. Saat kurssi-ilmoittautumiseen vahvistuksen, kun kurssin minimiosallistujamäärä täyttyy. Jos kurssi perutaan kesken kauden mm. epidemian vuoksi, laskutetaan kurssista peruuntumispäivään saakka toteutuneet tunnit. Voit tiedustella vapaita paikkoja sähköpostitse katra@luminaproductions.fi.
KURSSIMAKSUT
Kurssimaksut laskutetaan kurssin alussa sähköpostitse, joko yhdessä tai kahdessa osassa. 7 pv netto. Lumina Studio lähettää laskun ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen. Maksumuistutuksesta peritään 5 euron lisämaksu ja korkolain mukainen viivästyskorko. Kurssin voi maksaa myös kortila paikan päällä tai verkkomaksulla.
PERUUTUKSET JA POISSAOLOT
Tilapäisiä poissaoloja voi korvata osallistumalla saman kauden vastaavan välineen tunnille. Korvaustunnille tulee ilmoittautua erikseen. Lumina Studio ei korvaa tunteja, jotka ovat asiakkaasta johtuvasta syystä jääneet käyttämättä. Pitkäaikaiset sairastapaukset (yli 4 vk käsitellään erikseen). Mikäli valtio määrää koronan tai muun tautiepidemian vuoksi rajoituksia studion toimintaan, tunnit siirretään myöhempään ajankohtaan.
Ohjaajan sairastapauksessa tunnille pyritään järjestämään sijainen tai tunti korvataan myöhempänä ajankohtana.
TIEDOTUS
Lumina Studio tiedottaa toiminnasta sähköpostitse, sosiaalisen median, kotisivujen sekä ryhmien omien whatsapp-ryhmien kautta.
VAKUUTUKSET
Lumina Studio ei vastaa mahdollisista loukkaantumisista tuntien aikana. Suosittelemme kurssilaisille omaa henkilökohtaista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.
MARKKINOINTI
Lumina Studiolla on oikeus käyttää tunneilla ja workshopeissa otettuja valokuvia ja videoita Lumina Studion sosiaalisessa mediassa, kotisivuilla sekä markkinoinnissa.
KURSSIMATERIAALIT
Tunneilla valmistettuja koreografioita ei saa esittää ilman koreografin lupaa.
ASIAKASTIEDOT
Asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti.. Tietosuojarekisteri on luettavissa täällä.